Raahen Urheiluautoilijat ry

- raahelaista autourheilua vuodesta 1969 - 

Uutisia


Takaisin yleiskatsaukseen

08.01.2018

Kausi 2018 on käynnistynyt ja seuramme toiminta alkoikin jo talkoiden merkeissä menneenä viikonloppuna, kun Kiilun moottorirata-alueella olevan rallisprint-radan jäädytystyöt saatiin hyvälle alulle.

Lauantaina 6.1.2018 rata ja ympäristö aurattiin ja heti seuraavana päivänä, sunnuntaina, radalle alettiin ajamaan vettä kahden säiliöauton voimin. Makkaratkin saatiin grillattua ja kahvit juotua työn lomassa. Kiitokset kaikille mukana olleille!

Nyt tarvitaan vain vielä lisää vettä jotta rata saadaan kestämään piikkirenkaiden rasitukset. Talkoita rata-alueella siis tullaan jatkamaan, ilmoittelemme milloin talkoita taas pidetään.
Pienenä kuriositeettinä, myös koko jm-rata on jäädytetään, ja voidaan seurata sitten, miten erityisesti asfalttiosuudet kestävät.

Kunhan saadaan radän esimmäinen jäädytysurakka valmiiksi, niin sovimme sitten jäsenistölle yhteisestä treeni/harjoittelupäivästä rata-alueella.

Kiilussa ajetaan tänä talvena kaksi kilpailua:

17.2.2018: Crosskart -sprint
25.2.2018: RRR-rallisprint

Molempien kilpailujen ensimmäinen kisapalaveri järjestetään keskiviikkona 10.1.2018 Pattijoella Leipurinkeitaalla alkaen klo 18.00.
Kisapalaverissa keräämme kasaan toimitsijoita, suunnittelemme em. kilpailuille säännöt ja valmistellaan kisojen markkinointia.
Tervetuloa paikanpäälle!
Ilmoittautua voit toimitsijaksi myös suoraan osoitteeseen raahenua@raahenua.com.

Kesälle 2018 olemme suunnitelleet myös JM-kisojen järjestämistä.
AKK kalenteriin kisaa ei ole kuitenkaan vielä haettu.Toivoisimme jäseniltä ehdotuksia, milloin olisi hyvä päivä kisat järjestää, ja muutenkin mitä kisoijen järjestämisessä tulisi huomioida, mitä ei ehkä aikaisemmin ole otettu huomioon.

Lisäksi seuraltamme on kysytty toimitsijoita Pohjolaralliin, joka ajetaan lauantaina 24.2.2018. Mukaan tarvitsisimme minimissään 7 henkilöä. Aikaisempi kokemus ei ole välttämätön, tehtäviin koulutetaan paikan päällä.
Siikajoella ajetaan 3.2.2018 myös rallisprinttiä, ja myös sinne voisimme ilmoittaa meiltä toimitsijoita, saisimme näin myös vaihdossa toimitsijoita omiin kisoihimme.

Nyt olisikin hyvä sauma osallistua näihin lähiseurojen kilpailuihin toimitsijaksi, mikäli et pääse esimerkiksi osallistumaan omiin kisoihimme.
Voit ilmoittautua näihinkin suoraan raahenua@raahenua.com osoitteeseen.

Kiilun rataa käyttävät jäsenet! Poimimalla kalenteriin esimerkiksi em. neljästä kisasta 2, voit toimitsijatehtävillä samalla kuitata koko vuoden Kiilun moottoriradan kausimaksun! Muistakaa, että myös talkoisiin osallistumalla kausimaksu tulee pikaisesti kuitatuksi.



Takaisin yleiskatsaukseen



Tapahtumat

17.02.2018Crosskart (RS)
25.02.2018Raakarautaränni (RS)


Pienoisautoilua Saloisissa lauantaisin

Pienoisautoilijat kokoontuvat lauantainsin klo 12 - 18 Saloisissa Myllymäen koululla.Lue lisää..